torstai 28. helmikuuta 2013

GIRLS

Yhtenä iltana, kun Olivia oli vihdoin nukahtanut ja isimieskin jo nukkui, avasin telkkarin. Sattumalta avasin kakkosen ja sieltä tuli joku sarja. Ensisilmäyksellä pääosassa näytti olevan tavallisen näköinen, vähän pyöreä, tyttö (nuori nainen?) ja hänen ystävänsä. Sarja kuvasi rehellisesti ja kaunistelematta nuoren, vastavalmistuneen aikuisen elämää. Kun kaikki on vielä hujan hajan ja yritetään ottaa kaikki irti siitä mitä on. Kun mikään ei ole vielä oikein alkanut ja elämä on vielä edessä. Kun yritetään ottaa kaikki tästä hetkestä irti ja eletään hetkessä. 

Sarja jota sattumalta katsoin oli  HBO:n GIRLS.



Mä olin kuullut sarjasta, tai itseasiassa nähnyt jonkun pätkän kakkoselta jossa sitä mainostettiin. Muistan ajatelleeni, että se vaikutti mielenkiintoiselta, mutta nykyään on niin vähän aikaa seurata mitään  ohjelmaa tosissaan joten tuskin muistan olla tv:n ääressä, kun se tulee. 

Sattumalta sinä iltana tuli kaikki viikon jaksot putkeen, enkä voinut olla katsomatta niitä kaikkia. Ilta venyi myöhäiseksi. Jaksot on "vain" puolen tunnin mittaisia, mutta kun viisi jaksoa katsoo, tulee siitäkin jo 2,5 tuntia. 

Sarja oli mahtava! Raikas, hauska ja todellinen. Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja kainostelematta. Vastoinkäymisiä oli ja paljon (kuten jokaisen juuri omilleen muuttaneen elämään kuuluukin), mutta niistä ei lannistuttu. Mentiin eteenpäin ja nautittiin pienistä asioista. Se ei ollut sellaista hömpänpömppää, missä asiat lutviutuu ilman että niiden eteen tekee mitään. Se ei ollut liian täydellistä, muttei kuitenkaan ihnorealistista. Vain todellista. 

Mun mielestä kuitenkin parasta koko sarjassa on se, että pääosaa ei näyttele se kuvankaunis, pitkä ja tädelliskroppainen Marnie vaan se lyhyt, tavallisen näköinen, hieman pyöreä Hannah. Sarjan luoja on myöskin Hannahia näyttelevä Lena Dunham. Girls ei kuitenkaan keskity vain Hannahin elämään vaan joka jaksossa tuntuu pääosassa olevan yksi ystävistä; hieman hömppä Shoshanna, vapaasielu Jessa tai vaikkapa Marnien eksän ystävä Ray.





Seuraavana päivänä, kun isimies tuli töistä hehkutin tätä sarjaa. Olivian ollessa päikkäreillä katoin loputkin Areenasta löytyvät jaksot, isin pelatessa xboxia. Pian mä huomasin senkin nauravan sarjan vitseille ja lopettaneen xboxin pelaamisen (?!?!?). Se myönsi, hämäävästä nimestä huolimatta, sarjan olevan mahtava. Siinä ei ole vain kyse tytöistä. 

Sarjaa katottuani huomasin jotenkin taas muistaneeni, että mäkin olen vielä nuori. Että vaikka tällähetkellä jumitankin kotona, on mulla elämä vielä edessä. Ja sen, että jos haluan eteenpäin pitää asian eteen tehdä jotain. 

Girls tulee sunnuntaisin kakkoselta kello 22.05. Areenasta löytyy telkusta jo tulleet jaksot. 
Sarja menee jo toisessa tuotantokaudessa Ameriikoissa, Suomessa ollaan ykköskaudella. 

Katsokaa, koukkuuntukaa!
xoxox
Memi




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pasta and meatballs


Laitanpa tänään toisenkin reseptin teille.
Päätettiin isimiehen kanssa tehdä kunnon italialaistyyppistä lihapullakastiketta. Mun isä oli edellispäivänä tuonut meille lampaan jauhelihaa, joka sopi täydellisesti tarkoitukseen. Reseptiin kelpaa ihan mikätahansa jauheliha.

Lihapullat:
n.600g jauhelihaa
2/3dl korppujauhoja
2dl kermaviiliä
2rkl raastettua parmesan juustoa
basilikaa silputtuna
suolaa
mustapippuria

Mittaa ensin kulhoon korppujauhot ja kermaviili. Sekoita ja anna korppujauhojen turvota hetken.
Lisää jauheliha, parmesan ja mausteet. Sekoita hyvin.


Pyörittele taikinasta palloja kämmentä apuna käyttäen.

Anna vetäytyä jääkaapissa kelmun alla, kunnes laitat ne kastikkeeseen.
 
Kastike:
1 iso sipuli
6 valkosipulin kynttä (joo tykätään valkosipulista)
oliiviöljyä
1prk tomaattimurskaa
1prk paseerattua tomaattia
1prk tomaattipyrettä (sellanen pieni)
suolaa
1 laakerinlehti
mustapippuria

Silppua sipuli ja valkosipulit.


Kaada kattilaan loraus oliiviöljyä. Kuullota sipulit ja valkosipulit. Lisää tommaattikastikkeet.
Anna kiehua n.20min. Lisää mausteet ja lihapullat jääkaapista. Anna porista suht matalalla lämmöllä n.20min. Maista. Lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita. Anna porista vielä 10min.


Keitä pasta tai spaghetti. 
Tarjoile pastan, parmesanraasteen ja basilikan kanssa.
NAM!


xoxox
Memi

Feeding your child part. 2

Me aloitettiin kiinteitten syöminen Olivian ollessa 4kk. Maitoa 
 alkoi mennä huimat määrät ja kuitenkin yöt oli mahottoman katkonaisia. Me alotettiin perunalla, jolla minäkin olen alottanut makumatkani ruuan ihmeelliseen maailmaan. Hyvin maistui Olivialle, söi kuin vanha tekijä. 

 Ensimmäinen maistajainen.

 Seuraavana meillä taisi olla vuorossa päärynä ja porkkana. Nekin maistuivat, mutta porkkanasta meni Olivian vatsa tosi kovalle joten otettiin se uudelleen mukaan ruokavalioon 6kk iässä.  

Mä olen alusta asti tehnyt pääosin itse soseet. Mun mielestä se on kaikista helpointa. En koe sitä vaikeaksi/rankaksi. Itseasiassa mun mielestä on mielenkiintosta puuhaa keksiä kaikkia ihania makuyhdistelmiä. Myös se hyvä puoli itse tehdyissä soseissa on, että allergioitten bongaaminen on helpompaa. Mä tiedän tasan tarkkaan mitä ruuassa on, joten sen uuden voi aina karsia sieltä pois. Tähän asti mikään muu vihannes/hedelmä/liha ei oo regoinut, mutta viikko sitten huomasin paprikan aiheuttavan Olivialle löysää vatsaa. Nyt sekin on parantunut, kun ollaan jätetty se pois ruuista.

Toki meillä syödään myös purkkiruokaa. Ne on käteviä kun mennään vaikkapa mummolaan tai muuten vaan vähän kauemmaksi kodista. Hedelmäsossetkin on meillä pääosin purkista. 

Puuroa meillä syödään aamuin illoin. Tosin tällä hetkellä iltapuuro on big NO NO. Eli ei kelpaa. Sitten millään. Mutta aamulla sitä menee melkeen 2dl. Me alotettiin riisipuurolla ja siirryttiin 5kk ikäsenä kaurapuuroon. Hedelmäsoseita syödään pääosin aamu -ja iltapalalla puuron seassa.


Tässä on pari mun hyväksi kokemia sosereseptejä.

KANARISOTTO

- paketti broilerin paistisuikaleita
- 2 pussia pakastekasviksia (riisi, herne, maissi, paprika, porkkana, kesäkurpitsa)
- riisiä 2 dl (jos pakastepussi ei sitä valmiiksi sisällä)
- mausteet: mustapippuri, paprika, persilja, provencen yrtit, timjami

Keitä aineksia pienessä määrässä vettä, kunnes broileri on kypsää ja vesi haihtunut. Halutessasi voit soseuttaa risottoa hiukan sauvasekoittimella.

 
Risotto ennen soseuttamista.

 Soseutettuna.

Purkitettuna.

Talvikurpitsa(myskikurpitsa)-sose:
1/2 talvikurpitsa (käytin myskikurpitsaa)
1/4 purjo

 Käytin vaan yhden puolikkaan.

 Vettä niin, että ainekset peittyy.

Kuori ja pilko kurpitsa. Pilko purjo. Lisää kattilaan vesi. 
Keitä kunnes kurpitsa on pehmeää.
Voit tarvittaessa soseuttaa sauvasekoittimella.


Bataatti-porkkana-kanasose:
1 bataatti
4 porkkanaa
1/4 purjo
300g maustamattomia kanasuikaleita.

 
Kuori ja pilko bataatti sekä porkkanat. Pilko purjo. 
Lisää kattilaan edellämainitut sekä kanasuikaleet. Lisää vettä niin paljon että ainekset peittyvät.
 
 
Keitä kunnes kana ja vihannekset ovat kypsiä.
Voit tarvittaessa soseuttaa sauvasekoittimella.


Jääpalamuoteissa kurpitsasose, sinikantisissa rasioissa kana-bataattisose.

Hyviä herkkuhetkiä pikkuisten kanssa
xoxox
Memi




tiistai 19. helmikuuta 2013

Ihanat Ikeasta

Pikapostaus illan viimeisinä tunteina. 
Tässä ekstemporee Ikea-reissun satoa.
Mä rakastuin niihin ensi silmäyksellä 



Jakkaroita on vain kaksi, mutta lisää himottais käydä hakemassa!
Kotiin kelpuuttaisin vielä mustan ja valkoisen.
Hintakin vain naurettava 3.99!
Ja sopii muuten täydellisesti ja ovat käteviä sekä vähän tilaa vieviä!

PS. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta. Puhelimella otettuja...

Sikeitä unia 
xoxox
Memi



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Feeding your child


Mä olen osaimettänyt Oliviaa 1kk ikäisestä asti. Sitä ennen täysimetin, mutta koska maito ei aluksi noussut niin Olivian paino laski hurjan nopeasti ja saatiin neuvolasta ohje aloittaa korvike. Sairaalassa sanoin jo kätilöille että ei sitä maitoa tule, mutta mua ei uskottu. Sanottiin, että imetä vaan. Vaikka koko ajan. No mähän imetin. Ja imetin. Kokeilin kaikkia asentoja. Join siideriä. Ja imetin. Mutta se ei vaan noussut. Mun äidin kanssa sitten yks päivä huomattiin että O oli laihtunut. Lisäksi tyttö ei rauhoittunut koskaan ruokailun jälkeen, vaan oli tosi levoton ja itkuinen. Tyytymätön. Soitin seuraavan päivänä neuvolaan ja sovittiin painokontrolli. Siellä selvisi, että paino olikin pudonnut ja että Olivian alaraajat olivat kylmät tästä syystä. Meitä kiellettiin menemästä ulos, ettei ruumiinlämpö laskisi enempää ja käskynä tuli antaa korviketta aina lisäksi jokaisen imetyskerran jälkeen. Olivia piti myös herättää 2-3 tunnin välein syömään. Myös yöllä. Päällimmäinen tunne silloin oli helpotus, koska saatiin selkeä ohje miten helpottaa pienen oloa. Vasta myöhemmin tuli sitten se kauhu ja pelko, että miten olisi voinut käydä jos olisin otsakurtussa vielä vängällä jatkanut täysimetystä. Vielä nytkin ahdistaa se, ettei mua kuunneltu ja se että toisella on ollut niin kova nälkä, eikä ole saanut mahaansa täyteen! Mä ymmärrän, että maito nousee vaan imettämällä ja nousihan se mullakin vihdoin, mutta inhottavaa on, mihin tilanteeseen pistetään juuri esikoisensa saaneet "ensivanhemmat" kun huolia ei oteta todesta. Myös se, että tilanteen pitää sitten mennä niinkin pitkälle että pikkuinen on kuivumisen partaalla.

Ensimmäinen pulloruokinta

Epäilen suuresti ettei monikaan valita maidon nousemattomuutta vain siksi ettei tarvitsisi imettää ollenkaan. Suurimmalla osalla äideistä on varmastikin aikomus ainakin yrittää imettämistä. Valitettavasti olen törmännyt moniin samanlaisiin tarinoihin missä vanhempien huolia ei otettu todesta ja sitten on vauvan kunto huonontunut. Se on pelottavaa! Itsellenikään ei kukaan kertonut imetystukipuhelimesta tai muusta avusta. Jäätiin miehen kanssa tosi yksin imetyksen kanssa. Sairaalassa monesti pyysin apua kätilöiltä hyvän imetysasennon löytämiseen. Kun mies kävi kätilöiden honeessa pyytämässä apua, sieltä ensiksi tuhahdettiin, että tullaan kun keritään ja kun sitten vihdoin tultiin sanottiin, että laita tyyny vauvan alle ja nopeasti vilastiin että kyllä se imee. Kotiin päästyämme, etsi mies netistä erilaisia asentoja missä voisin imettää ettei se sattuisi niin paljon. Meille jäi siis vähän paha maku lapsivuodeosaston henkilökunnasta. 



Noin kuukausi sitten Olivia alkoi itse lopetella imetystä. Kerrat väheni yhteen imetyshetkeen päivässä ja yölläkin vain hetki jaksettiin imeä. Nyt siis mennään korvikkeella ja kiinteillä; puurolla, kasvis- ja lihasoseilla sekä hedelmäsoseilla. 
Jos ja kun meille seuraava lapsi suodaan aion yrittää täysimetystä, mutta ajatuksena olisi myös opettaa hänet syömään pullosta. On ihanaa kun myös isi, iso-vanhemmat, enot ja kummit voivat syöttää tulokasta, sillä mikä sen ihanampaa kuin pikkuinen nyytti joka katsoo kiitollisena silmiin syödessään. Miksi sen pitäisi olla vain äidin etuoikeus?

Eno ja Olivia

Mun neuvona "ensivanhemmille" on, että tutkikaa ja ottakaa selvää. Imetys ei ole kaikille niin helppoa, kun miltä se näyttää! Ja vaatikaa tukea ja apua! Eikä se lapsi siihen kuole, jos ei saa rintamaitoa.
xoxox
Memi






lauantai 9. helmikuuta 2013

Seitsemän kuukautta ja Vekaranjärvi

Olivia täytti eilen seitsemän kuukautta


 Kuvat on otettu tänään

Seitsemän kuukautispäivänä oltiin Vekaranjärvellä enon vakuuspäivää viettämässä. 
Hienosti pimu jaksoi, vaikka päivä oli pitkä ja kylmä! Lähdettiin kahden tunnin matkaan 9.30 ja kotona oltiin vasta 19.30. Oli hieno nähdä S (eno) marssimassa ja vannomassa vakuutta!

 Monen monta kilometriä ajettiin piiitkän autoletakan perässä.
Kaikki menossa samaan paikkaan!
 
 Vähän oli jännää kuunnella soittokunnan soittoa ja vakuuden antoa!

 Vakuus annettu!

 Marssi valakentälle.

 Olivia jaksoi hienosti kylmästä säästä huolimatta.
 
 Minä ja isismies ♥ 
Huomatkaa mun tilaisuuteen sopivat kengät ja takin väritys!
 
 Vaipanvaihto onnistui täpötäyden Soden penkillä!
 
 Eno/kummisetä ja tyytyväinen tyttö

Lumista lauantaita!
xoxox
Memi  

Search

Pages