sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tuunaa pöytä / DIY table

Meidän ruokapöytä löytyi Torista, ilmaiseksi. Me pidettiin sen muotokielestä ja se on juuri sopivan kokoinen meidän ruokailutilaan. Ainoa miinus oli todella huonokuntoinen pinta. Pöydän pinta oli vielä sellaista materiaalia, ettei sitä voinut hioa ja petsata uusiksi. Pitkään mä kattelin sitä rumaa pintaa ja laitoin aina vieraiden tullessa jonkun liinan peittämään sitä. Sitten yhtenä päivänä kun kuljin keittiön ohi, iski mun päähän idea! Me tehään siihen salmiakkiruudukko!

Kaapissa oli, pitkään oikeaa kohdetta etsinyt, antiikinvireä maali ja se sopi tosi hyvin keittiön seinän -ja pöydän jalkojen väriin.

 Tälläinen oli alkuperäinen pöytä. Kuten huomaatte allekirjoittanut on laittanut kuuman kattilan ilman pannualusta pöydälle, jonka johdosta siihen on sulanut TODELLA ruma valkoinen läikkä. 

 Muutenkin pöydän pinta oli todella kulunut ja röpelöinen!

Sitten vaan ruudukkoa tekemään! Meillä ei ollut muuta teippiä kuin sähköteippiä, mutta kehoitan käyttämään maalarinteippiä. Se pysyy tiiviimmin pinnassa eikä siten imaise maalattaessa maalia alleen. Maalin imaisemisen estämiseksi on myös tärkeetä painaa teipin reunat tiiviiksi ennen maalaamista! Ja tärkeää on myös repiä teipit pois heti maalaamisen jälkeen! Jos maali kerkiää kuivumaan teippien ollessa paikoillaan, maali voi lohkeilla epätasaisesti revittäessä.

 Lopputulos! Me sudittiin maalia kaksi kertaa, niin tuli peittävä lopputulos! Parissa kohtaa oli meillä teippi imassut maalia alleen, jonka takia jotkut viivat ei oo niin teräviä. 




Me ollaan tosi tyytyväisiä lopputulokseen!

xoxox 
Memi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Search

Pages